Terve
Papa's Paradise on kuopiolainen Rock & Blues -yhtye. Bändimme on perustettu syksyllä 2013, vaikkakin olemme soittaneet jo aikaisemmin, yhdessä ja erikseen, monissa kokoonpanoissa. Pääosin soitamme omia kappaleita, mutta kulloisestakin innostuksesta johtuen saatamme paneutua johonkin musiikin alueeseen tarkemmin. Vuosien varrella olemme soittaneet esimerkiksi akustisia sessioita, bluesrockia, rockabillyä, vintage bluesia ja Indie -rockia ja bluesia. Pääosin kokoonpanomme on ollut sama little blues band -trio, mutta lisäksi keikoilla on ollut mukana Veikka Kortelainen kitarassa sekä paikkotilanteissa tuttuja muita soittajia.
Papa's Paradisen musiikkia löytyy parhaiten ja laajimmin Youtubesta, mutta myös Spotifystä ja muista vastaavista digitaalisista jakeluista, joissa esimerkiksi Papa's Paradisen Roots albumi. Facebook sivuilta löytyy kuvia ja soittopätkiä keikoilta. Mielellämme olemme soittamassa kaikenlaisissa tapahtumissa ja kissanristäisissä, ottakaa yhteyttä matalalla kynnyksellä. Niin muuten... yhtyeen nimi syntyi aikanaan siitä, että se soittaminen on niitä Isän hommia, siellä se niinkuin paratiisissan puuhaa.
Pekka Kortelainen, vocals, guitar
Kari Palokas, bass guitar
Juha Laitinen, drums